Jatkaakseni edellisen merkinnän spontaania teemaa aloin tässä miettimään varasuunnitelmaa viikonlopun Ruisrockille. Entäpä jos menisinkin yksin? Ostaisin vain kahden päivän lipun ja tuosta vaan hurauttaisin Turkuun. Hmm. Se taitaa kuitenkin tdellisuudessa olla vielä liian suuri pala minulle, vaikka haaveissa se vaikuttaakin oikein oivalta suunnitelmalta... Mutta voihan sitä kuvitella! Hitto, kunpa tuntisin edes jonkun tutun sieltä. Muut festarisuunnitelmat nimittäin näyttävät kehnoilta eli kovin olemattomilta.

Olen muuten töissä huomannut, että asiakkaita palvellessa törmää todella mitä ihmeellisimpiin ihmisiin. Suosikkini on harmaatukkainen, ryppyinen mummo, joka saapuu asioimaan työpaikalleni tiukissa farkuissa, nahkatakissa, ajaen skeittilaudalla. Siinäpä vasta teräsmummo! Alempana asiakkaiden top-listallani ovat sellaiset ihmiset, jotka tulevat vain haukkumaan minua ja työpaikkaani, jossa on tietysti kaikki huonosti eikä mikään toimi ja kaikki on tietysti minun vikani. Osaan onneksi suhtautua siihen kuitenkin huumorilla, niin että vähintään jälkeenpäin naureskelen sille, miten pönttö asiakas on (anteeksi vain, hyvät asiakkaat). Usein käy nimittäin niin, että itse asiakkaat ovat mokanneet, ja siksi he haukkuvat minua eli työntekijää.

Kerrankin eräs rouva tuli huutamaan minulle, kuinka häneltä oli varastettu sitä ja tätä. Kehotin häntä tarkastamaan, ettei se voisi olla jäänyt minnekään, mutta hän väitti kivenkovaan, että se on varmasti varastettu - onhan työpaikkani "rikollisuuden pesä"! Kului noin puolitoista minuuttia ja hän tuli takaisin ja sanoi nolona, että omilla jäljillähän se kadonnut asia oli. Se siitä rikollisuuden pesästä.

Muuten kaikki sujuu oikein mukavasti, siksipä en olekaan kai kirjoitellut tämän enempää. Ah: aurinkoa, mukavia töitä, uimista, hieman ruskeaa väriä kalkkunankalpealle iholleni, jäätelöä, ja pippaloita. Ja toivottavasti festareita.