Olen jo muutaman kerran yrittänyt kirjoittaa tänne, mutta jotenkin se ei vaan luista. Tai niinkuin pari tuntia myöhässä olleen junan konduktööri sanoi: "Tämä ei nyt oikein laukkaa". Kopoti kopoti. Ei minulla oikeastaan ole opiskelua kummempia kuulumisiakaan viime viikon matkaa lukuunottamatta. Mutta eihän tästä mikään matkapäiväkirja olekaan tulossa.

No, onhan minulla jotain kerrottavaa: löysin lähikaupastani omenasosetta (ei siis hilloa, hillo on aina öklömakeaa eikä sellaista kuin itsetehty), joka oli vieläpä halpaa. Ainoa ongelmani oli, etten saanut purnukkaa auki! Kaikki mahdolliset kotikonstit tuli koetettua, mutta purkki vaan pysyi visusti kiinni. Eilinen päivä meni kokonaan siihen, että aina välillä yritin avata sitä ja vasta tänään sain sen vihdoin kuuman veden ja veitsen yhdistelmällä auki. Onneksi, sillä naapureiltakaan en olisi kehdannut kysyä (hei me ollaan stadis ja me ei niinqu moiqqailla ees ketään samassa rapussa) ja purkki olisi sitten jäänyt ikuisiksi ajoiksi kaapin perälle. Nyyhkis.

Kauheeta kakkaa. Anteeksi arvoisat (olemattomat) lukijani, nyt oli pakko julkaista tällainen lörpötys, sillä yritän vain selättää kirjoitusvammani. Ehkä se tästä. Tai no rehellisesti, tällaistahan se aina on...