Olen ollut vähän aikaa oikein hyvällä tuulella, joten odotetusti nyt koittaa turhautuminen ja ärsytys ja suru ja suuttumus ja kaikki. Koska listat on niin mukavia, niin voisin taas tehdä yhden - ensi kerralla sitten ihan oikeaa tekstiä. I promise. Tässä kuitenkin asioita, jotka nyt ärsyttävät/tekevät minut turhautuneeksi/suututtavat/surettavat:

- Ihan vähän ärsyttää taas se, ettei ryhmässä tehdä kaikkea sen eteen. Mutta on niin paljon muutakin, niin en jaksa tuosta juuri nyt niin suuresti välittää.

- En tiedä, saanko Musen keikalle seuraa vai en ja pääsenkö itsekään sinne ja huomenna pitäisi ostaa liput ja äää.

- Viimeinen ilta ei tällä kertaa ole hedelmällinen. Otan siis netistä noita mielipiteitä, mutta yhyybyhyy ne pitää lukea muille enkä halua. Omat juttuni ovat kauheaa kuraa ja netistä otetut on netistä otettuja.

- Se, etteivät ihmiset osaa panna vastaan. Syksyllä valitimme koulussa yhdestä asiasta ja saimme vaivalla ja tuskalla siihen parannuksen. Kukaan ei lähtenyt mukaan, kun sanoimme, että haluamme tehdä asialle jotain, mutta sitten kun oli valmista, ruikutettiin, mikseivät muut kuin me saa mitään hyvää. Nyt on taas käymässä samoin: kaikki ovat sitä mieltä, että asia on väärin, mutta kun pyydämme heitä mukaan, edes nyökyttelemään ponnekkaasti, kun valitamme asiasta, ei kyllä ole yhtään vapaaehtoista. Ja jos (kun!) asiaan saadaan ainakin meidän osaltamme parannus, ruikutetaan taas, että "voi voi kun mekin oltais haluttu". Äh, pitääkö kaikki tuoda valmiiksi pureskeltuna eteen? EIkö voisi joskus itse tehdä asioille jotain, jotta ne olisivat paremmin? Jos sanotaan: "Hyppää kaivoon!", moni heistä varmasti hyppäisi. Eikö kenelläkään muulle tule mieleen, että asiat voisi tehdä järkevämminkin?

- Ajanpuute. Läksyjä ja koulutöitä on noin 64239487 kappaletta - tekemättä - ja motivaatio on tällä hetkellä lähellä nollaa, ainakin näiden kiireisimpien töiden osalta.

- Stressi kaikesta tekemättömästä. En tarkoita pelkästään noita ylitsepääsemättömiä koulujuttuja, vaan myös kotona olisi aivan liikaa tekemistä ja sosiaalinen elämä alkaa olla koulua ja liikuntaa lukuunottamatta lähes olematonta, muttei pariin viikkoon ole varmaankaan toivoa nähdä ketään. Yhyybyhyy, ikävä.

No, ensi viikolla on tiedossa lyhyt kouluviikko ja matka. Ehkä tämä tästä. Kunhan selviän viikonlopusta, uskallan varmaan jopa hymyilläkin. Nyt naamani on vääntynyt tuskanirvistykseen, joka vaan levenee sitä mukaa, mitä kauemmin tässä lusmuilen. Eli koetanpa parin päivän päästä uudelleen.