Eilen oli taas varsinainen sähläyspäivä. Opin muun muassa, että proteiinipatukoita ei kannata koskaan syödä (vaikka olisi niin nälkä, että meinaa kupsahtaa, sillä yhden pienen patukan syömisen jälkeen tuli huono olo moneksi tunniksi), että kannattaa tehdä eväät, jos aikoo haahuilla koko päivän vain nuudeliwokkia aamupäivällä syöneenä, ettei kannata mennä tekemään mitään ylimääräistä, jos muutenkin läksyt odottavat kotona (varsinkin, jos on kyseessä viimeinen ilta), että kannattaa pitää hyvää huolta sählymailasta (ettei tarvitse juosta sitä etsimässä, kun bussi ja läksyt odottavat) ja etten pidäkään kieliopista. Ainakaan sen jälkeen, kun perushelpot, lukiotasoa vain jonkin verran vaikeammat säännöt on käyty ja aletaan tutkimaan verbien transitiivisuutta tai lauseen syntaktisuutta. Plaah, sanatkin ovat jo kuivanhaperoita ja tulevaisuudessa minun tuskin tarvitsee tietää, onko jokin verbi absoluuttinen vai ei, kunhan osaan käyttää sitä. Jipii, onneksi kurssi kestää vain loppuvuoden! Mikä onnenkantamoinen!

Tänään menin niin aikaisin kouluun, että koko päivä on ollut melkoista huuhailua. Taas. Ja pienoista ärsytystä: kuvittelepa (leikin, että joku lukee tätä blogia, eli nyt mielikuvitus laukkaamaan, hyvä lukija!), että olet ollut koko syksyn erään opettajan ryhmässä, jossa on tiukasti tietyt vastaukset asioihin, ilman sen kummempia perusteluita ja lähinnä siksi, että jokin asia sattuu pälkähtämään opettajan päähän. No, kuvittelepa sitten, että saat (kovan valitusrumban jälkeen) vaihtaa ryhmää. Ohhoh. Nyt kaikki onkin niin toisin, että on jo haastavaa ajatella omilla aivoilla, kun on tottunut siihen, että ainoa oikea mahdollisuus ratkaista jokin asia on tehdä se opettajan esittämällä, yhdellä tavalla. Se on aiheuttanut pientä hämmennystä minussa. Toisaalta kyllä ärsyttää, että olisin voinut olla koko vuoden jollain muulla kuin tällä kyseisellä opettajalla, varsinkin, koska toisessa ryhmässä asiat hoidetaan niin paljon paremmin, maalaisjärjellä. Onneksi edes nyt.