1,70+1,70 = 3,20. Niinhän se meni.

Töissä on yllättävän mukavaa, vaikka välillä vähän väsyttääkin.

Ne kuuluisat viimeiset sanat: "Tekisipä mieleni kylmää cokista. Menen ainoaan aukiolevaan lähikauppaan, eihän se voi olla loppu sieltä."

Muutkin ovat naamakirjariippuvaisia.

Haluaisin olla siitä ja siitä iloinen, mutten osaa.

Halpisterveyskengät hiertävät. Aidot vaikuttivat yhtä huonoilta. Äh.

Miksi, oi miksi en saa lomallakaan mitään aikaiseksi?

Muina päivinä kukaan ei kaipaa mihinkään, mutta yhtenä päivänä sitten kaikki, työnantajista lähtien, repivät minua joka suuntaan.

En jaksaisi pestä hampaita.

Tänään en osaa muodostaa eheää, yhtenäistä tekstiä. Taidan köllähtää tuohon sängylle. Nukuttaa.