Olipa kerran aivan tavallinen tyttö. Tyttö osasi melko hyvin kaikenlaista tarvittavaa, niin kuin kaikki muutkin, mutta yhdessä Asiassa tyttö oli hyvä. Tyttö tykkäsi Siitä ja kukaan muu ei ollut Siinä niin hyvä kuin hän: hän sai kiitosta ja kunniaa osaamisestaan harva se päivä.

Sitten tyttö, hieman epävarmana siitä, mitä haluaisi tulevaisuudeltaan, päätti koettaa päästä opiskelemaan tätä alaa. Tyttö pääsi sinne, minne halusikin, mutta hämmästyksekseen tyttö sai huomata, että olikin siellä tipahtanut kaikkein parhaasta kaikkein huonoimmaksi. Tyttö luki minkä ehti, mutta pääsi silti vain juuri ja juuri tenteistä läpi, kun taas muut saivat keyesti hetken lukemisella täysiä pisteitä ja muutenkin osasivat tätä alaa käytännössä.

Tyttöä alkaa harmittamaan, koska osa muista opiskelijoista ei ollut edes halunnut opiskelemaan tätä alaa ensisijaisesti, mutta silti he osaavat sitä niin hyvin. Välillä tyttö tuntee itsensä aivan höpsöksi: mitä nyt toisten osaamista murehtimaan, pitäisi pikemminkin keskittyä omaan opiskeluun. Välillä taas tyttö herää öisin itkemään sitä, ettei vaan osaa, vaikka opiskelujen alettua tytölle on seljennyt, että juuri sitä alaa tyttö haluaa opiskella. Mitä muuta tyttö edes kuvittelikaan?

Sitä viimeistä lausetta tyttö yrittää pitää mielessään, kun palaa taas luennoille.