Hyvää perjantaita (Lupasin kirjoittaa jo aikaa sitten, niin kauan sitten, että ihan hävettää. En siis ole täysin seonnut viikonpäivien suhteen, vaikka niin usein käy, kun olen töissä hyvin epämääräisinä päivinä ja aikoina, vaan olen ollut niin kiireinen ja keksinyt ahkerasti tekosyitä kirjoittamattomuuteeni. En taida enää ikinä luvata mitään. Suu eli näppäimistö suppuun vaan!)!

Kesä menee ihan hirmu nopeasti: nyt on jo yli kesäkuun puoliväli, enkä ole tehnyt vielä tähän mennessä mitään hurjaa. Tai siis totta kai olen rampannut jos jonkinlaisissa illan- ja yön- ja aamunvietoissa ja ollut töissä ja mökilllä hyttysten syötävänä ja heittänyt ihan oikeasti talviturkin (Uima-allasta ei laskettu. Hmph, kummia tyyppejä.) ja sukuloinut ja syönyt aivan liikaa jäätelöä. Tarkoitin kuitenkin jotain hurjaa eli vaikkapa interrailia tai festareita tai pyörämatkaa jonnekin kauemmas tai retkeä ihailemaan ulkomaan ihmeitä. Onneksi ainakin noiden festareiden osalta tilanne on korjaantumassa parin viikon päästä Ruisrockissa, suunnitelmat vaan ovat vielä kovin avoinna. Ja onhan tuolla bändien kuuntelu- ja iloliemen nauttimisjuhlalla (Kauheeta, mikä yhdyssana! Lieneeköhän edes oikein...) aikamoinen hinta opiskelijalle, nimittäin 110 erkkiä. No, kerrankos sitä. Viime festareilta, RMJ:stä, on niin mukavia muistoja, että tuon pulittaa mielellään ;)

Kun olen nyt lähiaikoina huristellut ahkerasti junalla ja bussilla ties minne, minulla on ollut aikaa miettiä (hahaa!). Huomasin, että olen tänne Stadiin muutettuani ruvennut käyttämään maalaistytön korvaan kovin slangimaisen kuuloisia sanoja, ja sellaisia ne kai ovatkin. Koti onkin täällä hima, jossa syödään safkaa ja josta mennään dösällä tai sporalla duuniin. Minä, sinä, te ja me ovat täällä kotiseudun miän, siän, myön ja työn sijaan mä, sä, me ja te. Kaikkia substantiiveja en ole vielä oikein omaksunut omaan käyttööni, mutta miä sai tehdä tilaa mä-sanalle, mikä oikeastaan vähän harmittaa minua.

Ajattelin kirjoittaa piiitkään ja hartaasti, mutta lomanjälkeinen (Hah, "loman"! Neljä päivää jopa!) alakuloisuus alkoi vaivata, ja taidan jättää muun kirjoittelun myöhemmäksi (Huom., huom., en luvannut mitään!). Mökkibussissa olin vielä ihan hyväntuulinen, mutta kodin laskut, (pienet) ihmissuhdekiemurat, työjutut ja koulusta saadut kurssipalautteet eivät yllättäen piristäneet mieltäni. Äh. Kaipa aamulla asiat näyttävät taas valoisammilta.